2. Tarkastele yhden tai useamman runon kieltä.

Helise taivas! -kokoelman kieli on rikasta ja värikästä. Oksanen on valinnut juuri sopivat sanat rimmaamaan ja korostamaan toisiaan suurilta osin lyhyisiin, mutta ytimekkäisiin säkeisiin. Jo kokoelman otsikosta voitaneen päätellä sen runoja yhdistävän hellät taivaankappaleiden ihmeisiin liittyvät sanat.

HELISE, TAIVAS!

Ei itkuasi kuule Linnunrata,
ei piittaa julmuudesta maailman.
Ei sääli Saturnus, kun vuosisata
tuhkaksi polttaa ihmisunelman.

Mukana on myös ripaus kristalliyön kylmyyttä, kimallusta, luontoa, yhdessäolon lämpöä, pimeyttä ja kuolemaa sekä jäätä ja kilinää. Tunnelmaa korostavat juuri tiettyjen substantiivien kanssa loistavasti toimivat, joskus hieman erikoisemmatkin verbit. Runot tuntuvat aidommilta kirjoittajan käyttäessä loistavasti aisteihin liittyviä sanoja, kuten "kimallusta", "sokea", "rakkaudesta makea", "suden hajua". Vertauskuvallisuus on taivaallisen upeaa.

HELISE, TAIVAS!

Helise, taivas! Heitä tähtipääsi

kristallikruunut kohti pimeää!

Niin kuolemakin pelkää helinääsi,

ja aika itseänsä häpeää

MUSTAA JÄÄTÄ

En löydä lohdutusta,

en huulten hunajaa,

en edes olkapäätä,

en saarta, satamaa,

vain mustaa kimallusta,

jäätä kiiluvaa.

Runoissa hyödynnetään ovelasti myös ihmisen aisteja, kuten näkö-, maku- ja hajuaistia.

SYDÄNYÖ

Sydänyö on sokea,

se on rakkaudesta makea,

se on täynnä suden hajua

ja mustaa nokea

Silloin tällöin runoissa on käytetty asioiden vastakkainasettelua sanoman korostamiseksi. Esimerkiksi Syleily-runon kaksi erillistä säkeistöä alkavat seuraavalla tavalla: "Maan uumenista, syvältä" ja "Jäiseltä vuorenhuipulta".

Kuva: MTV

TULISI SELLAINEN SYKSY

Tulisi sellainen syksy,

että pitäisi käydä vain kuusten kokouksissa,

ja itkeä havunneulasten hautajaisissa.

Ei muita haavoja kuin haavaheiniä.

Ei muuta kelloa kuin kissankello.

Ei muita laskuja kuin päivänlasku.

Aamulla tuuli kävisi

hakkaamassa matot,

ja sade kirjoittaisi puolestani

kaikki suruadressit.

Aulikki Oksanen     Pushkinin hevonen 2007

Vapaamittainen runo Tulisi sellainen syksy (Pushkinin hevonen 2007) on lyhyt ja ytimekäs, mutta se kertoo paljon erilaisia asioita. Minä-kertoja toivoo hengähdystaukoa arjen huoliin, murheisiin ja väsyttäviin velvollisuuksiin.

Valtaosa vain kymmenen säkeen sanoista liittyy hyvin vahvasti luontoon, kuten “kuusten”, “havunneulasten”, “haavaheiniä”, “kissankello”, “päivänlasku”, “tuuli” ja “sade”. Luonto onkin runon tukipilari ja tarinaa eteen päin vievä sanaperhe. Sana “syksy” on vertauskuva jonkin aikakauden lopusta, jolloin jokin osa elämästä putoaa mutta uuden alusta. Runo myös noudattaa jonkin laista toistuvuutta toisen säkeistön jokaisessa kolmessa säkeessä: “Ei muuta/muita…”

Runossa kerrotaan “Tulisi sellainen syksy, / että pitäisi käydä vain kuusten kokouksissa, / ja itkeä havunneulasten hautajaisissa.” Kuuset pudottavat neulasensa havupuiden tavoin lehtipuita harvemmin, joten aavistuksen melankolinen minä-kertoja saattaa luultavasti haluta kertoa, ettei hän jaksaisi itkeä kuolemaa paljon tai niin usein. Kuuset eivät myöskään näin ollen pidä kokouksia niin usein, sillä ne eivät muuta olomuotoaan niin usein kuin vaikkapa ailahtelevat ja mm. väriään ahkerasti vaihtelevat lehtipuut.

Kertojan elämän velvollisuuksia ja asioiden hoitoa kuvaavat “kokouksissa”, “hautajaisissa”, “kissankello”, “päivänlasku”, “matot” sekä “suruadressit”. Jollekin tietylle aikakaudelle vertauskuvina toimivat “syksy” ja “aamu”.

Sana “haavaheinä” symboloi itse vahingossa aiheutettua naarmua, joita kaikille sattuu elämän temmellyksessä. Runossa kertoja toivoo, ettei haluaisi ulkopuolisten aiheuttamia suurempia ruhjeita ja murheita mukaan elämäänsä. Kertoma “Ei muuta kelloa kuin kissankello. / Ei muita laskuja kuin päivänlasku.” vahvistavat kertojan hengähdystauon toivoa - ei haluta aikatauluja, kiireitä tai ylimääräisiä asioita hoidettaviksi. Kertoja haluaa jonkun toisen hoitavan pakolliset velvollisuudet ja muiden muistamiset: “matot” sekä myös “suruadressit”, joita kertoja toivoo kaiken pois pyyhkäisevien ja puhdistavien tuulen sekä sateen hoitavan hänen puolestaan.

Kuva: pixabay.com

KUU JA MARS

Auringonlaskun aikaan kavahtaa

taivaalle Mars, ja ratsastaa

kiivaasti kohti Kuuta. Sillä väitetään,

että Kuu on kyllästynyt kiertämään

hämärää Maata viluisessa harsossa,

ja on siis luultavaa

että kaunottaren kuultavaa

olemusta voisi lämmittää,

kenties jopa liekittää

jossain salaisessa varjossa.

Varmasti Kuu on leikkiin halukas

kun kyseessä on maineikas,

tulinen soturi nimeltä Mars.

Mars lähestyy. Sen punahehkuinen

hengitys huokuu yli merenlahden.

Kuu hämmentyy ja katsoo vaieten,

ja äkkiä he ovat yössä kahden.

Ei sentään! Sillä hämärästä lentää

kirkuen Marsin kaksi jalkavaimoa

täynnä suunnatonta raivoa.

Ja kaiken peittää jäinen sauhu,

kun nuo kaksi hurjaa jättiä

toinen Pelko, toinen Kauhu,

alkavat sättiä ja karsia

petollista, kurjaa Marsia.

Mars suistuu mäkeen. Se ei voi enää muuta,

kun sitä kiskoo alas kolme kuuta.

Niin käy, kun pitää kahta piikaa,

joilla on jo liikaa painoa,

ja kolmannelle sanoo, että se on ainoa.

Aulikki Oksanen     Pushkinin hevonen 2006

Aulikki Oksasen pitkähköön runoon Kuu ja Mars (Pushkinin hevonen, 2006) on piilotettu paljon erilaisia symboleja. Se on monen muun Oksasen runon tapaan vapaamittainen. Runon aiheena on valehtelu ja luottamuksen pettäminen, kun Mars lähtee salaiselle matkalle Kuun luokse ja vannoo hänelle olevansa ainoa. Tilanne kuitenkin lopulta eskaloituu, kun Marsin kaksi painavaa piikaa löytävät hänet pahanteosta: "Niin käy, kun pitää kahta piikaa, / joilla on jo liikaa painoa, / ja kolmannelle sanoo, että se on ainoa."

Kuu ja Mars -runosta voi poimia useita sanaperheitä. Avaruuteen ja taivaaseen liittyvät sanat "auringonlasku", "taivas", "Mars", "Kuu" ja "Maa" pistävät ensimmäisenä silmään. Rohkeita, ylpeyden ja urheuden sanoja ei runosta puutu. Niitä ovat mm. “ratsastaa”, “maineikas”, “soturi”,  “lentää”, “peittää” ja “hurjaa jättiä”. Säälittävimpiä ja alentavia sanoja ovat “petollista”, “kurjaa”, “suistuu”, “piikaa” sekä  “liikaa painoa”. Harvinaisemmat sanat “huokuu”, “sauhu”, “sättiä” sekä “karsia” piristävät runon ilmettä.

Runossa tulee selkeästi ilmi myös lämpimän ja kylmän vastakkainasettelu ja niiden kautta myös tunnelmaa korostava aistisanojen käyttö. Lämpimien sanojen, kuten "liekittää", "tulinen", "punahehkuinen" ja "lämmittää" vierellä käytettiin kylmiä sanoja "hämärä", "viluinen harso", "kuultava olemus", "varjo" ja "jäinen sauhu".